Muutin kotitalooni takaisin vuonna 2001, oltuani muutaman vuoden yrittäjänä Etelä-Suomen pikkukaupungissa. Pitkästä aikaa tunsin olevani kotona, vaikka vanhassa pihapiirissä yksi ja toinen paikka oli ihanasti rempallaan. Ajattelin että jos voisin, rakentaisin tästä itselleni ja perheelleni hyvän paikan elää. Mutta minulla ei ollut aavistustakaan miten se tapahtuisi. Pari vuotta etsiskelin suuntaa. Yritystoiminnasta olin oppinut että siinä voi myös palaa loppuun, väsyä, jäädä jumiin, oman ideansa vangiksi.
Pihapiirissä oli vanha hirsinavetta, ei mikään erityinen; viiden lehmän pieni hirsinavetta heinälatoineen. Rakennettu viisikymmentäluvun alussa, notkollaan sieltä ja vähän täältäkin. Vähitellen alkoi kuitenkin tuntua siltä että siihen navettaan voisin kunnostaa pienen työtilan itselleni. Ehkäpä siinä voisi toimia pikkuinen kahvilakin, tässä kun on vieressä latuverkostokin? Kun hahmottelin ideaani ja hain rahoitusta, minulle sanottiin että siinä paikassa mikään kahvila ei kannata eikä siitä missään tapauksessa tule suosittua paikkaa. Taisipa joku yritysneuvojana palkkansa ansaitseva olla sitä mieltä että olen liian vanha aloittamaan yritystoimintaa (olin alle 40-vuotias).
Siitä huolimatta aloin toteuttamaan yritysideaani, kompastellen, virheitä tehden ja toisinaan onnistuenkin. Alussa päämääränäni oli ainakin rahoittaa oma elämäntapani – ja että ei tarvitsisi alkaa enää niitä työttömyyskaavakkeita täyttelemään. Vähitellen pikkuinen navettayritykseni pystyi työllistämään minut, mieheni ja sesonkiaikoina pari työntekijääkin. Joka vuosi liikevaihto on kasvanut, vähitellen mutta varmasti. Nyt kun entinen heinälato on täynnä kaikenlaisia kieliä puhuvaa väkeä, pönttöuunissa palaa iloinen valkea ja saan mukavaa palautetta ja kiitosta tekemästämme työstä, haluaisin tavata ne, jotka aikoinaan epäilivät ja naureskelivat minun suunnitelmilleni. Mutta oli toisaalta hyvä että sitä epäilyäkin jouduin puntaroimaan. He olisivat aivan varmasti myös voineet olla oikeassa! Se pysyi koko ajan mieleni taka-alalla.
Koskaan ei voi tietää mitä huominen tuo tullessaan. Ei yrittäjä eikä työntekijä. Ei vaikka työnantaja olisi kuinka suuri ja vakavarainen. Tilanteet voivat muuttua ja kaikki suunnitelmat voivat mennä uusiksi. Elämä vain on sellaista. Mutta mukavinta elämä on silloin kun sitä tuntee elävänsä: itse omaa elämäänsä!
Meille on annettu mahtava, rikas ja mahdollisuuksia täynnä oleva kotiseutu. Täällä voi toteuttaa itseään, luoda omannäköisensä elämä. Ihminen voi olla hyvin tyytyväinen eläessään aivan pienimuotoisestikin. Aikaa jää silloin muuhunkin elämään sisältöä tuovaan. Mutta jossain elämänsä vaiheessa kannattaa pysähtyä miettimään että mitä oikeasti elämässään haluaa tehdä ja että mitä se vaatii. Itsensä työllistäminen on vaihtoehto jota kannattaa harkita. Siihen on olemassa erilaisia tapoja. Kaikille se ei tietenään sovi, eikä mitään saa ilmaiseksi – kaikella on hintansa.
Vaikka raha ei ole päässyt minun elämässäni pesää tekemään, pidän silti elämääni rikkaana.
Tässä kohtaa Matti on oikeassa: elämä on ihmisen parasta aikaa!