Karilaan ja Navettagalleriaan pääsee autolla perille asti, Karilantietä pitkin.

Karilan Navettagalleria sijaitsee aivan Pallas-Yllästunturin kansallispuiston kupeessa ja lähtöporttina. Pihapiirin tuntumasta löydät ison parkkipaikan, siis näppärästi aivan reittien lähtöpisteestä.

REITIT KARILAAN

Äkäslompolon kylältä pääsee Karilaan talvella joko latureittiä hiihtäen, merkittyä talvipolkua tai pyöräreittiä pitkin kävellen tai pyöräillen. Matkaa kertyy 3 – 4 kilometriä, riippuen lähtöpaikasta

TALVIPOLKU

Sinisin viitoin merkitty talvipolku lähtee Äkäslompolon järven rannasta, valaistun latureitin risteyksestä. Reittiä ei pohjusteta moottorikelkalla, vaan se yksinkertaisesti kuljetaan metsän läpi. Yleensä reitillä ei kuitenkaan tarvitse edes lumikenkiä, sillä kulkijat ja pakkanen kovettavat polun kulkukelpoiseksi.

Polku kulkee ensin pienen jänkän yli ja heti sen jälkeen nousee harjulle. Harjun jälkeen tulee korpikuusikko, jonka sisällä tuntee todella olevansa metsän suojassa! Kuusikossa reitti kulkee myös pienen lähteen ohi. Kuusikon jälkeen on pieni aukea, jossa joskus on paannejäätä. Tarvittaessa merkkaamme sinne kiertotien. Sen jälkeen reitti nousee Nilivaaran reunaa pitkin kohti Äkäsjokea. Kun saavutaan Äkäsjoelle, noustaan hienolle hiekkaharjulle, jossa voi kuunnella joen laulua ja katsella alhaalla virtaavaa jokea. Jään reunalla näkyy toisinaan saukon jälkiä. Hiekkaharjulta näkeekin jo joen ylittävän sillan ja Navettagalleria on enää pienen matkan päässä. Talvipolku on noin kahden kilometrin mittainen valoladun risteyksestä Karilaan mitattuna.

Takaisin kylälle voi kulkea joen toiselta puolelta linjattua talvipolkua pitkin.

HIIHTOKIERROS KARILAN KAUTTA

Ihan mukava hiihtoretken saa jo siitä että hiihtää Äkäshotellin suunnalta Nilivaaran yli Karilaan ja sieltä sitten Riemuliiterin kautta takaisin järven rantaa kiertävälle reitille. Matkaa kertyy 5 – 6 km.

POROAITA (talvipolku)

Nilivaaran poroaita on ollut käytössä jo 1800-luvun puolella. Aidan vanha osa on tehty perinteisesti käyttämättä nauloja tai pultteja. Poroaita on alle kilometrin päässä Karilasta. Navettagalleriasta lähdetään kohti 300 m päässä olevaa jokea. Sillan jälkeen on heti risteys, josta käännytään oikealle. Heti pienen puron ylityksen jälkeen käännytään jyrkästi vasemmalle, ylämäkeen (kyltissä lukee Tahkokuru) . Kävelyreitti on merkitty sinisin merkkiviitoin. Poroaidalle noustaan suoraan sinisiä viittoja seuraten (kylälle johtava pyöräreitti kääntyy oikealle, ei käännytä sinne)

 

Poroaidalle on risteyksestä matkaa alle kilometri ja se sijaitsee reitistä katsoen vasemmalla. Poroaidan kohdalla reitti ylittää kapean tien.

TAHKOKURU JA KESÄNKITUNTURI (talvipolku)

Alkumatka Navettagalleriasta noudatetaan Poroaidan talvipolun ohjeistusta. Poroaidan jälkeen merkitty reitti jatkuu eteenpäin, Tahkokurun kodalle Kesänkitunturiin. Reitti kulkee vanhan metsän läpi joten kannattaa pysähtyä ihailemaan puuvanhuksia. Merkkinä ilman puhtaudesta voit nähdä puiden oksilla riippuvia naavoja. Erityisesti Kesänkitunturin kupeessa on paljon vaalean vihreää tai keltaista naavaa. (Vai onkos se sittenkin luppoa?) Reitin varrella näkyy usein eri eläinten jälkiä ja joskus voi myös kohdata metsän asukkaita!

 

Tahkokurun kota on sympaattinen ja se sijaitsee hyvin kuvauksellisessa maisemassa Kesänkitunturin alarinteellä. Kodalta on enää lyhyt matka Pirunkuruun. Pirunkuru on parasta nousta aina Kesänkijärven suunnasta, sillä se on hyvin jyrkkä. Mutta mahtavat maisemat Pirunkurun reunalta on, joten kiipeäminen maisemia katsomaan kannattaa! Tahkokuruun on matkaa Karilasta noin neljä kilometriä

KUKASTUNTURIN HUIPUTUS

Kukastunturin valloitus kuuluu melkein kaikkien ohjelmaan ja kaunis tunturimaisema huipulla odottaakin! Matka sinne kulkee vanhan metsän läpi ja huippualue on muodoltaan lempeä ja nuorempienkin kulkijoiden saavutettavissa.

 

Hiihtoreitti Kukakselle lähtee Karilasta. Heti joen ylityksen jälkeen on risteys, josta lähdetään hiihtämään Kotamajan suuntaan. Parin kilometrin jälkeen poikkeaa latu Kotamajan reitiltä vasemmalle. Alkaa nousu Kukastunturille. Nousu ei ole kuitenkaan kovin raskas. Ainoastaan puurajasta alkaa hieman jyrkempi kipuaminen. Samalla kun selän takana alkaa nousta näkyviin Yllästunturin rinteet, alkaa nousukin tuntua keveämmältä. Huippua kohti rinne muuttuu lähes tasaiseksi. Hyvällä säällä Kukaksen huipulta avautuu näkymä koko tunturialueelle, Pallakselle asti. Kukas ei itse ole tunturijoukon suurin ja mahtavin, mutta sitä mahtavampina muut tunturit nousevat siinä ympärillä.

 

Kukakselta voi joko lasketella takaisin samaa reittiä tai jatkaa matkaa hulppeita alamäkiä pitkin kohti Kotamajaa. Kotamajalta onkin taas leppoisa laskuvoittoinen reitti takaisin kohti Karilaa!

 

Talvipyöräreitti Kukakselle sopii myös kävelijöille. Se lähtee Kotamajalle johtavalta reitiltä vasemmalle, heti joen takana olevan risteysalueen jälkeen. Reitti kulkee läheltä Kukaksen huippua ja jatkaa siitä sitten kohti erämaakahvila Elämänluukkua. Reitti on toisinaan talvella tunturialueella nietostunut ja lumikenkiä tarvitaan nimenomaan siellä tunturissa. Karilan Navettagalleriasta Kukaksen huipulle matkaa kertyy noin neljä kilometriä.

KOIRALATU KARILASTA

Karilan Navettagalleriasta lähtee myös latu, jota voi hiihtää koirakaverin kanssa.

 

Navettagalleriasta lähdetään ja käännytään risteyksestä heti oikealle, Riemuliiterin suuntaan. Parinsadan metrin päästä käännytään jälleen oikealle, Konijänkän suuntaan. Latu ylittää Karilantien, Mellatien ja Muonioon johtavan päätien, jatkaa siitä Helukan asuntoalueen kautta Konijänkän taakse ja kiertää Seitapirtille. Hotelli Seitapirtin kohdalla ylitetään päätie ja hiihdetään siitä Riemuliiterin kautta takaisin Karilaan. Reitti on helppo, Konijänkän takaa avautuu maisema tunturikylään taas uudesta suunnasta. Tienylityksiä on muutama, mutta Karilantie ja Mellatie ovat pienempiä maanteitä, joiden ylittäminen suksilla onnistuu yleensä myöhemminkin keväällä. Koiraladun kokonaispituus on noin viisi ja puoli kilometriä.

HALUATKO VARATA NAVETTAGALLERIAN OMIIN JUHLIISI?

Oletko suunnitelemassa häitä, ristiäisiä tai sukujuhlia? Ehkä haluat järjestää pikkujoulut isommalle porukalle. Navettagalleria tarjoaa ainutlaatuisen ympäristön juuri sinun juhliisi. Vai onko mielessäsi hieman erinlainen kokouspaikka. Navettagalleriasta löytyy myös laajakaista ja videotykki kokousten järjestämistä varten. Ota meihin yhteyttä ja suuninttellaan yhdessä miten voimme tehdä sinun tapahtumastasi ainutlaatuisen!